Pipsu Isola

 

Toisaalla kuvailisi Tiissakan. Toisaalta pienen Miissakan. Huh
Annorstädes skulle du beskriva Tiissakka. Å andra sidan lilla Miissakka. Huh
Elsewhere you would describe Tiissakka. On the other hand little Miissakka. Huh

 

25.2-11.3.2012

 

Koen, että ei-objektinen maalaus ja installaatio ovat tärkeitä sinulle? Voitko kertoa enemmän näistä?

 

Maalauskankaan voi ajatella olevan erityisesti edessä oleva, tai tekijän vastaan asetettu pohja. Tämä ajattelu aloitti tradition, jossa maalaus käsitetään päämääränä ja kohteena. Katson maalausta mielelläni myös ei-päämäränä ja vailla näkymää. Yritän esitää useita rinnakkaisia käsityksiä teokseen asettelemalla yhden teoksen erillisiä osia ympäristöön. Tällöin ei ole tarvetta etsiä yhtä etuoikeutettua keskipistettä havainnolle.

Asettelemalla tavaroita, voin myös korostaa teoksen reuna-alueita ja tutkia sen fyysisiä rajoja. Asetelmassa teokseen saattaa liittyä myös merkityksettömiä osia muistuttamassa siitä, että teos ei ole kiteytynyt avain ilmaista ajatuksia, ihmisten välisen vuorovaikutuksen monimutkaisuudesta johtuen.

Näyttelyssä olen pyrkinyt purkamaan taideteokseen suunnattua tehtäväluonnetta. Taideteos ei ehkä voi ja tarvitse täyttää lukuisia tehtäviä kerralla. Olen pyrkinyt rajaamaan teoksen tutkimusta sen muutamiin yksityiskohtiin. Mikä keskeyttää teoksen ja aiheuttaa sen valmistumisen? Miten teoksen välitön lähiympäristö vaikuttaa sen muotoutumiseen? Mistä teos alkaa?

Pidän ajatuksesta, että on välttämätöntä matkustaa siihen ympäristöön, jossa taideteos sijaitsee jonain hetkenä. On tärkeää suoriutua konkreettisesta matkasta nähdäkseen. Tarvitsen katsojan työtä: saada kutsu, ehtiä oikeaan raitiovaunuun, olla ajoissa avajaisissa..

Näyttelyn nimessä esiintyy "kutsuvia eleitä" sanojen muodossa. Miissakka ja Tiissakka ovat pieniä sidesanoja, joita keksitään usein tilanteessa, jossa halutaan muodostaa välitön positiivinen suhde johonkin asiaan. Lista voi jatkua pienin elemuutoksian loputtomiin: ” Kiissakka, Viissakka, Viiruhäntä, Viippanaama..”

 

 

 

 

Jag upplever att målningen som icke-objekt och installationen är viktiga för dig. Är de det? Kan du berätta mer om det?

 

Jag tänker mig duken som en speciellt placerad yta framför målaren. Det här sättet att se på det har institutionaliserat traditionen att förstå målningen som ett mål eller slutpunkt. Jag föredrar att titta på målningen som icke-objekt eller icke-vy. Jag försöker visa parallella ståndpunkter att läsa målningen på genom att arrangera delar av verket i omgivningen. På det sättet behöver man inte leta efter en mer fördelaktig mittpunkt för seendet.

Genom att arrangera delarna i rummet gör det också möjligt att förstärka upplevelsen av verkets ramar eller gränser. Jag tycker om att undersöka de fysiska gränserna på det sättet. I mina installationer blandar jag ofta obetydliga bitar tillsammans med mer betydelsefulla sådana för att påminna om att ett konstverk inte nödvändigtvis är det mest klara sättet att uttrycka tankar, vilket har att göra med att samspelet mellan människor är invecklat.

Till den här utställningen har jag försökt komma ihåg att ett konstverk inte kan göra för många saker samtidigt. Jag har bara försökt arbeta med en eller två detaljer. Vilka är de lagar som avgör om mitt verk är färdigt? Hur påverkar omgivning arbetet jag har framför mig? Varifrån börjar arbetsprocessen?

Jag tycker om tanken på att det är nödvändigt att att gå till en viss plats under en viss tid för att uppleva verket. Det är viktigt för mig att det finns en konkret resa som måste göras för att få se målningen. Jag behöver åskådarens ansträngning: få inbjudan, hinna med rätt spårvagn, komma i tid till öppningen..

I utställningens titel finns det en slags "kallande gest" med ord. Miissakka och Tiissakka är små ihopsättningsord som personer hittar på för att skapa en positiv kontakt till något. Sådana kan dyka upp i oändliga varianter med enbart små ändringar i sammansättningen: "Kiissakka, Viissakka, Viiruhäntä, Viippanaama.."

 

 

 

 

I feel that the painting as non-object and the installation is important to you. Is it? Could you tell me more about it?

 

I think of the canvas as a specially installed surface in front of the painter. This thinking has instituted the tradition of understanding the painting as a target or a goal. I like best to look at painting as non-object or as non-sight. I try to display parallell standpoints of reading the work by arranging pieces of one work in to the environment. That way there is no need to seek a privileged point for perception.

By arranging pieces of the work in the environment, it is also possible to emphasize the borders of the work. I like to investigate the physical borders that way. In my installation there is often insignificant pieces along with more important ones, to remind that a work is not necessary the most crystalized way to express thoughts, because of the complexity of interaction between people.

In this exhibition I have tried to keep in my mind that the artwork is not able to do too many tasks at the same time. I have only tried to define one or two details. Under what laws does my work become finished? How does the surroundings affect the work at hand? Where does the working process start from?

I like the idea that it is necessary to go to a location during a certain time period, to experience the work. It is important for me that there is a concrete journey that has to be made to see the painting. I need the spectator's work: to get the invitation, to catch the right tram, to be on time to the opening..

In the title there is a kind of “calling gestures” in words. Miissakka and Tiissakka are little linkwords, that inviduals create to make often spontaneous positive contact to something. These kind of lists appear neverending with only small changes in their compositions: ” Kiissakka, Viissakka, Viiruhäntä, Viippanaama..”